<< PALUU

Idea yhdistyksen perustamiseksi lähti muutamilta
Lemmikkipalstat.netin Päivän Peili -keskustelupalstan "kissa-aktiivilta"



Viiru - kuva Solarsusi

Kattikamut ry - Mistä kaikki alkoi?



Kattikamujen perustaminen


Yhdistys perustettiin koleana lokakuun päivänä (20.10.2001), juuri sellaisena, jolloin kaikki kadonneet ja hylätyt kissat hytisevät ulkona kylmästä. Paikalla oli 14 näistä huolissaan olevaa kissanystävää, jotka olivat tutustuneet www.lemmikkipalstat.net:n keskustelupalstalla.

Kokouksen aluksi päätettiin yhdistyksen nimestä, työnimenä ollut Kattikamut pääsi pysyvään käyttöön. Seuraavaksi hyväksyttiin yhdistykselle säännöt, joita toiminnassa noudatetaan.

Sitten olikin vuorossa yhdistyksen hallituksen valinta: yhdistyksen ensimmäisenä toimintavuotena 2002 siihen kuuluvat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, jäsenrekisterinhoitaja ja tiedottaja sekä yksi jäsen. Hallituksen tehtävänä on hoitaa yhdistyksen asioita ja edustaa yhdistystä ulospäin. Hallitus on siis käytännössä vastuussa yhdistyksen toiminnasta ja taloudesta.

Perustamiskokouksessa päätettiin myös jäsenmaksun suuruudesta. Yhdistys voi ottaa varsinaisiksi jäseniksi yksityisiä henkilöitä ja kannatusjäseniksi näiden lisäksi myös yrityksiä ja yhteisöjä. Puheenjohtajan päätettyä kokouksen iltaa jatkettiin hyvän ruuan ja kissakuvien parissa (ja niitähän riitti: kokouksen osallistujilla oli yhteensä 37 kissaa).

Raija Matero
Puheenjohtaja